50 kohdan maksuton SEO-muistilista

Google Shopping -mainokset: Näin luot kampanjan

Jos sinulla on verkkokauppa, etkä tällä hetkellä hyödynnä Google Shopping -mainoksia, olet jäänyt pahasti jälkeen. Googlen Shopping -mainokset nimittäin ovat kasvaneet koronapandemia-aikana valtavaksi tulonlähteeksi niin Googlelle, kuin mainontaan rahaa syytäville jälleenmyyjille. Google teki vuonna 2021 61 miljardin yhdysvaltain dollarin mainostulot. Se on verkkomainonnan suurin jättiläinen, ja kehittää jatkuvasti uusia tapoja saada lisää mainostuloja. Yksi niistä…

BlogiMarkkinointi

Artikkelin sisältö

Jos sinulla on verkkokauppa, etkä tällä hetkellä hyödynnä Google Shopping -mainoksia, olet jäänyt pahasti jälkeen. Googlen Shopping -mainokset nimittäin ovat kasvaneet koronapandemia-aikana valtavaksi tulonlähteeksi niin Googlelle, kuin mainontaan rahaa syytäville jälleenmyyjille.

Google teki vuonna 2021 61 miljardin yhdysvaltain dollarin mainostulot. Se on verkkomainonnan suurin jättiläinen, ja kehittää jatkuvasti uusia tapoja saada lisää mainostuloja. Yksi niistä on Google Shopping, joka rantautui Suomeen vuoden 2019 kesällä. Shopping on nopeasti saavuttanut valtavan suosion verkkokauppiaiden ja jälleenmyyjien keskuudessa, eikä suotta.

Shopping-mainokset ovat nimittäin uskomattoman tehokkaita hankkimaan konversioita ja esittelemään tuotteita käyttäjille, jotka ovat ostoaikeissa.

Markkinoinnin kannalta Google Shopping -mainokset voivat olla verkkokauppiaille uskomattoman tehokas työkalu, kunhan ne on vain toteutettu oikein ja järkeä käyttäen. Ne eroavat huomattavasti Googlen hakusanakampanjoista, vaikka hakutuloksissa ne näkyvätkin samalla tavoin kuin Adwords-mainokset. Toisin kuin hakusanakamapnjoissa, et valitse mainosryhmille avainsanoja tai laadi itse mainoksia. Tämä voi tuntua hiukan hankalalta useammille mainostajille, jotka ovat tottuneet perinteiseen “valitse avainsanat ja luo mainos” -tyyliseen Google-mainontaan.

Miten Google Shopping -mainokset toimivat?

Google Shopping -mainokset perustuvat tuotesyötteeseesi, josta Google hakee tuotteen nimen, kuvan, kuvauksen, hinnan ja muun hyödyllisen datan. Google muodostaa mainokset tämän datan perusteella, ja näyttää niitä tuotteistasi kiinnostuneille käyttäjille. 

Shopping -kampanjat rakentuvat siis tuotteidesi datan ja tekoälyn perusteella. Kun Google päättää hakutermin, jolle näyttää tuotteesi, se luo mainoksen automaattiseti datan perusteella. Shopping-mainos sisältää useimmiten tuotteen nimen, hinnan ja verkkokaupan tiedot. 

Shopping-mainokset sekoitetaan monesti Display-mainoksiin, vaikka ne ovat kaksi täysin eri mainostyyppiä. Shopping-mainokset ottavat kuitenkin Display-mainoksista poiketen hyvin huomioon käyttäjän tarkoitusperät. Niitä näytetään useimmin kaupallisille hauille, jossa Googlen käyttäjä etsii tuotetta ostoaikeissa. Display-mainosten kohdentaminen riippuu paljon mainosten tekijästä, ja ne voivat vaihdella paljonkin tarkoin rajatuista remarketing-kampanjoista laajoihin bränditunnettuus-kampanjoihin. 

Shopping-mainoksissa jätät kohdentamisen täysin Googlen algoritmin harteille. Ja useimmiten se toimii yllättävän hyvin.

Google Shopping -mainosten hyödyt

1. Parempi mainostuotto 

Google Shopping -mainosten pitäisi yleisesti ottaen tarjota verkkokauppialle parempaa mainostuottoa kuin yksikään muu Googlen mainostyyppi. Tämä riippuu toki valtavasti tuotteesta, kysynnästä ja muista seikoista. 

Yleisesti Google Shopping -kampanjat ovat kuitenkin ylivoimaisia. Käyttäjät näkevät mainoksessa olevan tuotteen jo ennen klikkausta – joten luonnollisesti se mainos, joka saa klikkauksen, päätyy myös konversioon todennäköisimmin. 

Selkeys niin tuotteen kuin hinnankin osalta tekee mainonnasta tehokasta. PPC-mainonnassa maksat tietysti klikkauskohtaisen hinnan, joka muodostuu huutokaupassa muiden mainostajien kanssa. Google Shoppingin klikkukustannukset ovat varsinkin Suomessa hyvin alhaiset verrattuna liikenteen laatuun ja konversiotehokkuuteen.

#image_title

2. Shopping-mainos on helppo tehdä

Shopping-mainoksen tekeminen ei vaadi kummoisempia taitoja. Ainoa asia, joka tuottaa monelle markkinoijalle haasteita, on Googlen Merchant Centerissä eli Kauppiaskeskuksessa tehtävä tuotteiden listaus ja tuotesyötteet. Tähän on onneksi olemassa hyödyllisiä työkaluja, jos XML-tiedostojen ja tuotefeedien hallinnointi ei onnistu sinulta tai webmasteriltasi.

Kun Kauppiaskeskus-tili on kunnossa ja tuotelistaukset hyväksytty, Google Shopping -kampanjan rakentaminen onnistuu muutaman klikkauksen avulla. Sinun ei tarvitse etsiä avainsanoja, miettiä mainosryhmien ja -kampanjoiden rakenteita, vaan voit suoraan mennä asiaan. Valitset Smart Shopping- tai tavallisen kampanjan, ja painat “Luo kampanja”. Google hoitaa loput puolestasi. 

3. Matalammat klikkikustannukset

Kyllä! Shopping-kampanjat ovat useimmiten halvempia kuin hakusanamainokset. Tämä johtuu siitä, että ne luottavat Googlen tekoälyyn, ja ovat käyttäjälle relevantimpia kuin normaalit, “tyhmät” hakusanamainokset. Aivan kuten hakusanamainoskampanjoissa, myös Shopping-mainoksissa on sisäänrakennettu laatupisteytys, jolla Google arvioi mainoksen relevanttiutta. 

Tekoälyn ansiosta Shopping-mainokset näkyvät useammin sellaisille hauille, joilla tavalliset Search-kampanjasi eivät näkyisi. Parempi relevanttius ja hakuun vastaaminen tarkoittaa matalampaa CPC:tä eli klikkikustannusta. 

Shopping-mainosten huonot puolet

1. Et voi kohdentaa mainoksia avainsanoille tai kohderyhmille

Shopping-mainosten kääntöpuoli tulee niiden muokattavuudessa. Et voi kohdentaa mainoksia kuten Display-kampanjoita tai hakusanamainoksia. Et voi testata itse mainoksia avainsanojen perusteella, tai luoda eri kohdennuksia asiakassegmenttiesi perusteella. Kaikessa on luotettava Googlen tekoälyyn – ja toivottava, että tulokset ovat hyviä. 

Toki voit yrittää “huijata” algoritmia nimeämällä tuotteesi suoraan tietyn hakulausekkeen mukaan, mutta tämäkään ei ole varma keino näyttää tuotettasi tietyllä hakukyselyllä. 

2. Mainosten optimointi ja kampanjoiden hallinta on hankalampaa

Google Ads on suosittu PPC-mainostusmuoto siitä syystä, että kampanjoita on perinteisesti pystynyt hiomaan, optimoimaan ja hallinnoimaan pieniäkin yksityiskohtia myöten. 

Hakusanakampanjoissa voit tehdä testimainosryhmiä, vertailla exact match- ja phrase match -avainsanojen toimivuutta, kikkailla tarjouskilpailuissa ja tehdä lukemattomia erilaisia A/B -testejä. 

Shopping-kampanjoissa voit vain luottaa algoritmiin. Äläkä unohda inventaarion hallinnointia – se voi koitua hankalaksi. Jos verkkokauppasi valikoimassa on satoja tai jopa tuhansia tuotteita, voi tuotelistausten hallinnointi koitua oikeaksi ongelmaksi. 

Pahimmassa tapauksessa joudut jatkuvasti päivittää uusia tuotteita, merkata tuotteita loppuunmyydyksi tai poistaa niitä listauksesta manuaalisesti. Suosittelemmekin käyttämään automaattista tuotefeedin päivittäjää, kuten esimerkiksi Woocommerce-lisäosaa, joka hoitaa työn puolestasi. 

Näin luot Google Shopping -kampanjan verkkokaupallesi:

Shopping-mainoskampanjaa varten tarvitset verkkokaupan (tai kivijalkamyymälän, jos haluat mainostaa paikallisia tuotteita), Googlen Kauppiaskeskus-tilin (Merchant Center), Googlen mainostilin sekä tuotesyötteen, jonka lataat kauppiaskeskukseen.

#image_title

1. Luo tuotesyöte Googlen Kauppiaskeskukseen

Kauppiaskeskukseen luomasi tuotesyöte on ensisijainen datanlähde, jota Google käyttää tuotetietojesi tarkasteluun ja Shopping-mainoksiin. Voit luoda syötteen automaattisesti, jos verkkokauppasi on siihen yhteensopiva, käyttää jotain ulkoista lisäosaa verkkokaupassasi, tai yksinkertaisesti ladata syötteen Google Sheets -muodossa. 

Tässä artikkelissa käytämme esimerkkinä WordPressin WooCommerce -verkkokauppa-alustaa, jossa datasyöte muodostetaan automaattisesti lisäosan avulla. Myös esim. Shopifyyn on saatavilla lukuisia appeja, jotka hoitavat tuotefeedin ajamisen Googlen Kauppiaskeskukseen automaattisesti. 

Tässä artikkelissa emme käy läpi teknisiä yksityiskohtia Googlen Kauppiaskeskuksessa tapahtuvan tuotesyötteen luomiseen, mutta voit lukea aiheesta esimerkiksi tästä Googlen ohjeesta. 

Kun Google on hyväksynyt tuotteesi (tai hylännyt ne, ja joudut etsimään viat, ja korjaamaan ne), olet valmis luomaan ensimmäisen Google Shopping -kampanjasi.

2. Ohjeet Shopping-kampanjan luomiseen 2022:

1. Luo uusi kampanja

Luo Google Adsissa uusi kampanja klikkaamalla isoa sinistä “+” -merkkiä hallintapaneelin vasemmassa yläkulmassa.

Varmista, että et ole yksittäisen mainoskampanjan näkymässä, vaan luot kokonaan uuden kampanjan. Muuten saatat päätyä luomaan pelkän mainosryhmän.

2. Valitse kampanjan tavoite

Google listaa sinulle erilaisia kampanjatyyppejä perustuen tavoitteeseen, kuten “Myynti”, “Liidit”, “Liikenne verkkosivustoille” ja niin edelleen. Shopping-kampanjaa varten kannattaa valita joko “Myynti”, tai “Luo kamanja ilman tavoitekohtaista opastusta”. Tämä auttaa Googlen tekoälyä näyttämään mainosta parhaiten konvertoituvalle ryhmälle.

3. Valitse Shopping-kampanja

Ilmiselvä vastaus.

4. Valitse Kauppiaskeskus-tili, ja yhdistä Shopping-kampanjasi Kauppiaskeskukseen. 

Muista valita oikea tili, jos sinulla on monta eri Kauppiaskeskus-tiliä! Tässä kohtaa valitset myös maan, jossa mainoksesi näkyy. Jos haluat kohdentaa Shopping-mainoksia eri maihin, joudut tekemään useita eri kampanjoita.

5. Valitse “Tavallinen Shopping-kampanja, tai “Älykäs Shopping-kampanja”

Shopping-kampanjoita on kahdenlaisia. Voit tehdä joko “Älykkään Shopping-kampanjan”, tai tavallisen. Smart Shopping -kampanjat vievät sinulta käytännössä kaiken kontrollin kampanjastasi, ja annat Googlelle kaikki ohjat kampanjasi optimointiin. Se kohdentaa mainoksia automaattisesti. 

Tässä artikkelissa paneudumme kuitenkin tavallisiin Shopping-kampanjoihin. Älykkäät Shopping-kampanjat ovat hieman helpompi tehdä, ja tarvitsevat vähemmän säätämistä.

6. Kampanjan hintatarjous ja budjetti

Voit käyttää joko ROAS-tavoitetta (Sama kuin ROI, mutta mainoseurojen tuotto), tai Maksimoi klikkaukset -hintatarjousstrategiaa. Suosittelemme käyttämään Maksimoi klikkaukset -hintatarjousstrategiaa aluksi, ennen kuin pystyt määrittelemään optimaalisen ROASin. 


Budjetti on hyvä olla yli 10 euroa päivässä, jotta Shopping-mainosryhmnä algoritmi pääsee tutustumaan potentiaalisiin asiakkaisiisi huolella. Mitä suuremmalle joukolle mainoksesi näkyvät, sitä tarkemmin Google oppii kohdentamaan tuotteitasi niistä kiinnostuneille kuluttajille. 

7. Kohdistaminen, laitteet ja sijainti

Emme suosittele käyttämään “Hakuverkosto” -laajennettua kohdistamista. Mainoksesi näkyvät ruksin klikkaamalla myös Googlen laajemmassa hakuverkostossa, joka koostuu erilaisista kumppaneista. Googlen hakukumppanit ovat hakuverkoston sivustoja, jotka tekevät yhteistyötä Googlen kanssa ja näyttävät mainoksia hakutuloksissaan. 

Olemme saaneet parempia tuluksia jättämällä Shopping-mainokset vain Googlen kanaviin. Tämä ei kuitenkaan ole tae siitä, etteikö Hakuverkoston hyödyntäminen voisi toimia yrityk seis kohdalla. Aina kannattaa tehdä testejä ja oppia itse!

8. Mainosryhmä luominen ja nimeäminen

Voit nimetä mainosryhmäsi ihan kuin itse haluat. Vakio “Mainosryhmä 1” voi olla pätevä, jos sinulla ei ole kymmeniä eri shopping-kampanjoita ja mainosryhmiä. Jos aiot tehdä enemmän kampanjoita, kannattaa mainosryhmät nimeä järjestelmällisesti maan ja mainostettavien tuotteiden mukaan.

Valmista tuli! Nyt sinulla on oma Shopping-kampanja, joka menee päälle parin tunnin sisällä.

Shopping-mainoskampanjan optimointi ja tulosten seuraaminen

Jos haluat viedä Shopping-kampanjasi askelta pidemmälle, voit tehdä paljonkin asioita parantaaksesi konversioiden määrää. 

Ensimmäinen askel on jakaa Shopping-mainosryhmät tuotekategorioittain, ja ryhmittää eri tuotteet omiin mainosryhmiin. Käytä tässä maalaisjärkeä. Klikkaamalla mainosryhmän auki, ja valitsemalla “Tuoteryhmät” voit luoda uusia tuoteryhmiä ja muokata vanhoja.

Voit säätää hintatarjousstrategiaasi tuoteryhmien mukaan ja voit päättää, paljonko haluat panostaa tietyn tuoteryhmä mainostamiseen Shopping-kampanjasi sisällä. Käytä tätä hyväksi, kun verkkokaupassasi on paljon tuotteita, ja haluat mainostaa niistä parhaiten myyntiä tahkoavia.

Voit myös jakaa tuoteryhmät erillisiin mainosryhmiin, jos se tuntuu sinulle luontevammalta.

Tarvitsetko apua Google-mainostuksessa tai Shopping-kampanjan luomisessa? Ota meihin yhteyttä, ja laitetaan Shopping-tilisi hetkessä kuntoon!

Oliko artikkeli hyödyllinen?

Liity Muutos Digitalin postituslistalle. Saat sähköpostiisi säännöllisen epäsäännöllisesti julkaistavan uutiskirjeemme, jossa avaamme digimarkkinoinnin parhaita tekniikoita.
Tilaa uutiskirje
Meiltä et saa turhaa postia.

Alvar Yrjölä

Alvar Yrjölä on Muutos Digitalin toimitusjohtaja ja SEO-projektien aivot. Alvarilla on vuosien kokemus hakukoneoptimoinnista, copywritingistä ja sisällöntuotannosta niin pienille kuin kansainvälisillekin yrityksille.